maanantai 24. joulukuuta 2012

#25 - Joulu

Kynänjälkiä toivottaa rauhallista joulua kaikille!



ps. Pieni joululahja vapaasti kopioitavia kuvia kaipaaville! ☺


maanantai 10. joulukuuta 2012

#24 - Parit kasvot WIP


Mikähän siinä on, että piirrokset on niin vaikea saada valmiiksi?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

#23 - Tämänhetkisia lempivalokuvia



Kaivelin pitkästä aikaa ulkoista kovalevyä ja sieltä löytyikin yllättävän kivaa materiaalia. Nyt syksyn ajan on tullut pidettyä hieman hiljaiseloa valokuvaamisesta, joten suurin osa näistä kuvista on hieman vanhempia, mutta kuitenkin aikaisemmin julkaisemattomia. Sen suurempaa taidearvoa tms. näillä tuskin on, kunhan vain ovat muutama räpsy jotkat sattuvat miellyttämään omaa silmää ainakin tämän hetken verran. 

Valokuvissa mä tykkään raiskata värejä. Kaikki sävyiltään haalistuneet ja melkein mustavalkoiset on nam, mikä tosin saa helposti gallerian näyttämään hieman tylsältä. Onneksi nyt sentään löytyi piristykseksi tuo rakettikuva vuodenvaihteesta! ☺

ps. Jos seuraaminen kiinnostaa, niin minut löytää instagramista nimimerkillä @nurinkurin

perjantai 30. marraskuuta 2012

# 22 - Talvea odotellessa


Oli pakko hieman rentoutua noiden vähän vaativampien töiden lomassa ja piirtää jotakin vaivatonta ja nopeaa. Kynästä otti ja synty tuollainen muhku tukkajumala sakeassa lumipyryssä,  ulkona olevasta säätilasta mallia ottaen. Aikaa kului n. tunti ja piirto-ohjelmana (yllätys, yllätys...!) Paint Tool SAI. 


Ps. Kaikille sarjisblogien ystäville vinkkinä: käykää tutustumassa murusen Bambiblogiin!