lauantai 3. marraskuuta 2012

#15 - Laiskan bloggaajan valtava postaus


Hiljaiselo on päässyt blogin puolella jälleen hieman turhankin pitkäksi, joten on aika tehdä asiallle jotakin. Nyt onkin vuorossa postaus täynnä tavaraa, oikeastaan koko kuukausi ympättynä yhteen könttään. 

Taukoilun aikana en ihmeempiä ole saanut aikaiseksi, lähinnä on tullut harjoiteltua jälleen ihmispiirtämistä. Pari nopeaa ja rennohkoa digitilaustyötäkin olen pyöräyttänyt. Ostin uuden puhelimenkin, jolla saan kuvattua hyvässä valaistuksessa kohtuullisen laadukasta videota. Kenties mikäli saan sopivan telineen viriteltyä, on tradipiirtämistä mahdollista saada ainakin pätkinä videollakin. Olisiko tälläiselle kiinnostusta?

Lomaillessa sain isosiskoltani Jenniltä Lainakengissä-blogista myös haasteen, jossa ensin on jaettava 11 faktaa itsestään ja tämän jälkeen vastattava haasteen antajan yhteentoista kysymykseen.




Faktat:

1. Tykkään meikkileikeistä, vaikka välillä meneekin hieman överiksi. Eräänkin maskeerausten kanssa olisi voinut aiheutta sydärin yhdelle jos toisellekkin naapuruston mummolle. Ai että kun olisikin tehnyt mieli mennä läheisen kävelytien varteen pimeän tultua! 

2. Lemppariohjelma telkkarista on tällä hetkellä Dexter, jota seuraan jenkkilän tahtiin. Tykkään lisäksi Supernaturalista, Homelandista, Heartlandista, Nurse Jackiestä sekä Vampide diariesista. Listaa voisi jatkaa todella pitkälle!

3. Mä olen ihan älyttömän tapaturma-altis ja kömpelö toheltaja. Järjestelmällisyyskään ei ole sitä ominta alaa ja tykkäänkin elää pienessä kaaoksessa.

4.  Inhoan shoppailua, etenkin alennusmyynneissä. Muutenkaan en pahemmin välitä liikkua paikoissa joissa on turhan paljon ihmisiä. 

5.   Olen enemmän ilta- kuin aamuihminen. Aamuisin mua ei meinaa saada sängystä uhkailemallakaan ja iltaisin on vaikea malttaa mennä nukkumaan. Kouluun kerkiämisen kanssa onkin tämän vuoksi ollut pieniä ongelmia... 

6.   Olen vähän pettynyt itseeni kun pienen ajan sisään olen sortunut luomaan itselleni tilit sekä Instagrammiin että Twitteriin, vastoin omia periaatteita. :D

7.   Tämä menee hieman samaan kastiin edellisen kanssa, mutta kuuntelen ja ihqutan salaa One Directionia sekä Justin Bieberiä. Ihan hyvinhän ne istuu samalle kuuntelulistalle mm. Kotiteollisuuden, Queenin ja Raappanan kanssa...?! Musiikin suhteen en muutenkaan ole kauhean genre-uskovainen, kuuntelen sitä mikä sillä hetkellä omaan korvaan kuulostaa hyvälle. 

8.   Osaan kaikenlaisia epämääräsiä pikkujuttuja, kuten pullistella leuan alla olevaa ihoa kuin sammakko, liikuttaa sormien ylimpiä niveliä muiden ollessa jäykkinä ja korvien heiluttelukin onnistuu. Peukalollakin on oma outo liikeratansa. Mun nivelet on muutenkin äärettömän yliliikkuvat. 

9.  Hukkaan ihan kaiken mahdollisen. Lapasia ja pipoja pitäisi olla hommaamassa aivan jatkuvasti, koska ne vaan jää aina johonkin. Samoin avaimet pyörii missä sattuu, rahapussiakin saa etsiä kissojen ja koirien kanssa jos johonkin on lähdössä. En useimmiten edes huomaa (saatika yleensä myönnä) hukkaavani mitään. Silti tavarat löytyvät aina jostakin ihan muualta kuin pitäisi, kuten esimerkiksi jääkaapista, lämmityspatterin välistä tai sängyn ja patjan välistä... Yllättävän hyvin kuitenkin löydän kadottamiani tavaroita. 

10.  Tällä hetkellä mulla on menossa jonkinlainen rentoilukausi piirtämisen suhteen. En ole jaksanut piirtää mitään viivatarkkaa, vaan ennemminkin kaikkeaa letkeää lineilyä ja fiilistelykuvia. Nyt rupee kuitenkin olemaan taas kiinnostusta  myös lyijykynätöitä kohtaan.

11.  Tämä postaus on pyörinyt luonnoksissa jo monen monta päivää, koska en yksinkertaisesti ole keksinyt mitään kirjoitettavaa, saatika ehtinyt kirjoittaa. :P

Myös eräässä aikaisemmassa postauksessa luettelin faktoja itsestäni, pääset lukemaan niitä täältä

 

1.   Mistä aististasi olisit valmis luopumaan? Vapaaehtoisesti en mistään, mutta varmaankin hajuaistista mikäli jostakin olisi pakollista luopua. Samalla tosin lähtisi osa makuaististakin, mutta mieluummin ilman sitä kuin esimerkiksi näköä tai kuuloa.

2.   Mikä eläin olisit? Kissa. Saa laiskotella ilman tunnontuskia päivät pitkä, ja ruoka kannetaan nenän eteen kun hieman kehräilee. Eikä tarvitse kyllä edes kehrätäkkään, riittää kun kietoo ihmiset tassunsa ympärille.

3.   Kummasta luopuisit mieluumin tietokoneesta vai puhelimestasi? Ehdottomasti puhelimesta. Ilman tietokonetta ei vain pärjäisi, ja tietsikallakin saa pidettyä yhteyttä kavereihin. Puhelin onkin mulle lähinnä väline netissä surffailuun ja pelaamiseen. Ja tekstaamiseen, mutta sekin tapahtuu useasti WhatsAppin (eli netin) välityksellä. Todella vähän tulee kenellekkään soiteltua.

4.   Turhin tavara, jonka omistat? Turhaa tavaraa on liikaa, varmaan enemmän kuin oikeasti tarpeellista. Turhimpia on kuitenkin ehkä nuo puiset mallinuket, joita omistan useammankin. Jollekkin niistä on taatusti hyötyä, mutta itse en niitä osaa käyttää - hermot vain menevät kun niitä ei saa asettumaan millään haluamaani asentoon. Kivoja koristeita ne toki ovat, ei sen puoleen. ☺

5  Koska olet viimeksi itkenyt? Pari päivää sitten taisi pari kiukkukyyneltä tippua, kun nilkka pamahti tähän kuntoon treeneissä. Sattui vaan niin perkuleesti, vieläpä juuri olin saanut sen taas käyttökuntoiseksi!

6.   Suosikki vuodenaikasi? Syksy! ♥ Ja kevätkin on ihan kiva. Talvesta ja kesästä en niinkään pidä.

7.   Ärsyttävin luonteenpiirteesi? Laiskuus. Ja Perfektionismi tietyissä asioissa. Ja aikaansaamattomuus.

8.   Raivostuttavin tv-ohjelma? Salkkarit! Ja BB.

9  Esikuvasi? Yhtä ja ainoaa esikuvaa ei ole, ennemminkin otan vaikutteita hieman sieltä sun täältä.

10  Mitä ammatteja arvostat eniten? Lähihoitajia, sairaanhoitajia, siistijöitä jne. jotka tekevät todella tärkeää työtä liian pienellä palkalla.

11.   Aiotko joskus perustaa perheen? Millaisen? Jaa-a, se jää nähtäväksi. Varmaankin ainakin todella iso kasa karvasia kissa-, koira- ja heppavauvoja. ♥


Yhdentoista haasteen laitan eteenpäin Maddylle ja Nicalle.


         1.   Mikä sinua innostaa piirtämään?
         2.   Mikä on lempitekniikkasi?
         3.   Mistä itsetehdystä työstäsi pidät kaikkein eniten? 
         4.   Missä asiassa haluaisit erityisesti kehittyä taiteilijana?
         5.   Mikä on mielestäsi parasta piirustusmusiikkia/kuunteletko ylipäätänsä taustalla mitään?
         6.   Kenen taiteilijan töitä erityisesti ihailet? 
         7.   Mikä on paras vuorokauden aika piirtämiseen?
         8.   Ovatko muutkin perheestäsi lahjakkaita piirtäjiä?
         9.   Oletko opiskellut jotain taiteeseen liittyvää, vai oletko täysin itseoppinut?
         10.   Kauan sinulla keskimäärin menee aikaa piirroksen suunnittelusta valmistumiseen?
         11.   Mitä vinkkejä antaisit nuorelle, vasta harjoittelevalle taitelijan alulle? 

Lisäksi vielä sain sekä Lotalta että Maddyltä Liebster-nimisen palkinnon, kiitos! ♥




Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.



1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa joka antoi haasteen sinulle 
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Valitettavasti mä laiskottelen, enkä erityisesti jaa tätä kenellekkään. Jokainen joka sen omaan blogiinsa haluaa, saa sen toki tästä kopioida. ☺



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

#14 - Varsailua tietokoneella



Juuri silloin kun olisi niin paljon kaikkea tärkeämpääkin tekemistä, iskee valtava mielihalu piirtää varsa. Yleensä varsojen, etenkin näin nuorien piirtäminen on tuottanut todella paljon vaikeuksia. Tällä kertaa varsailu oli jopa kivaa, eikä tuntunut niin ylitsepääsemättömän vaikealtakaan. Lopputuloskin on ihan tyydyttävä. 

Joskin on myönnettävä, että taustan kohdalle hiukan oikaisin - maisema ei ole itsepiirtämäni, vaan ottamastani valokuvasta muokkailtu. Pahoittelut siitä, mutta halusin saada kuvan valmiiksi ja päästä lukemaan englantia! :D

Aikaa työn tekoon kului muutama tunti, ja välineenä jälleen paint tool SAI (♥). Taustan tuohon piirrokseen liitin Adobe Photoshop CS6:lla.


Ps. Innostuin muokkailemaan ulkoasua hieman syksyisemmäksi, ja kommenttia siitäkin olisi toivelistalla! Muutenkin rakentava palaute piirroksistani olisi ihan mahtavaa. 


perjantai 21. syyskuuta 2012

#13 - Pääkuvan kehityskertomus


Tänään on ollut taas vähän päivä milloin kaikki mahdollinen on ottanut päähän, lukion koeviikkokin alkoi. Voisiko silloin ollakkaan parempaa tekemistä kun kääriytyä teekupin kanssa tietokonetuoliin ison peiton sisään ja piirrellä jotakin nopeaa, vaivatonta ja helppoa? 

 Tämän nopean (tekoon kului vain noin 1½h!) piirroksen välivaiheita ajattelinkin teille jakaa kun niin monesti walkkista onkin toivottu. En tälläkertaa selitä sen tarkemmin mitä teen ja miksi, mutta lupaan joskus tulevaisuudessa tehdä paljon kattavamman erikoispostauksen jonkin hieman tarkemman kuvan kohdalta. Tämä kun oli vain vauhdikas tuhtu angstin poistamiseen. Toki kommenttiboksiin saa esittää kysymyksiä, joihin parhaani mukaan yritän vastailla.


 Ensin todella suurpiirteinen luonnos, jonka ei tarvitse olla mitenkään kauhean siisti, sillä sen ei ole tarkoitus jäädä kuvaan näkyviin. Tämä on itseasiassa tällä kertaa harvinaisen hevoselta näyttävä! Riittää kunhan luonnoksesta on apua clipping maskien teossa, sehkä värittämisessä muutenkin. Useimmiten pidän luonnoksen poissa näkyviltä, väritän mieluummin vapaalta kädeltä. Luonnoksen avulla kuitenkin löydän sieraimen, silmän jne oikeille paikoilleen. Tässä tuo silmä pääsi vähän ajelehtimaan ja kääntymään, väritetystä versiosta etenkin sen huomaa...

 Seuraavana vuorossa olikin clipping maskien teko, päälle ja jouhille omansa. Clipping maskin avulla saan pidettyä helposti kuvan reunat siisteinä, sillä maskiin määritettyjen layereiden väritys ei näy maskin ulkopuolella. Clipping mask on siis ikään kuin digitöiden sabluuna. 
Clipping mask on ominaisuus jota monesti traditöitäkin tehdessä kaipaisi, ei tarvitsisi olla niin tarkkana värittääkö vahingossa rajojen yli! 

 Pohjavärin luonti tyylillä "läntti tota sävyä tohon, tätä tänne ja jos sitä vielä vähän tökkäsis tällästä tuonne...". Oikeiden värien löytämiseen esimerkiksi mallikuvasta voi olla suuri apu! Sävyrajojen kanssa ei tarvitse olla kovinkaan tarkkana, sillä pohja pehmenee ja elää radikaalisti kuvan työstämisen edetessä. 
Olen todennut, että laittamalla paljon erilaisia sävyjä jo pohjustukseen, saa työstä paljon elävemmän näköisen. Aikaisemmin käytin vain yhtä väriä koko hevosen pohjalla, joka vei realistisuutta ja teki koko työstä lättänän ja tylsän. 

Seuraavaksi ensin harjan pohjavärien sovittaminen yhteen, ja heti perään sama myös karvapeitteelle. Vieläkin voi olla hieman suurpiirteinen, sillä pohja saakin olla hieman sumea. Värien blendaamiseen yhteen SAIn öljyväri -työkalu on ehdottomasti se paras. Kyseistä toolia käytän paljon muutenkin yhdessä airbrushin kanssa.   

Sitten vain ruvetaan tarkentamaan kuvaa yksityiskohtia vähitellen kerros kerrokselta lisäilemällä, samalla voi jo ryhtyä miettimään millaisen taustan työlle haluaa. Itse päädyin turhankin helppoon ja tylsään ratkaisuun, punaiseen tiiliseinään hevosen takana. 
 




 

 

 


Tyytyväinen olen lähinnä tuohon turpaan, joka kerrankin näyttää siltä miltä kuuluisikin. Silmästä tai korvista en pidä - kuten yleensäkkin, ne olivat tässäkin työssä ne vaikeimmat kompastuskivet.

Ilta jatkuukin leffan katselulla, hoidossa olevien kissakavereiden Pilvin ja Leidin rapsuttelulla sekä kauhean karvapedon hampaiden välttelyllä! Samalla jos urakoisi muutaman keskeneräisen työn roikkumasta, ja jatkaisi erään tilauslogon suunnittelua. Tekisi mieli aloittaa myös joku hieman tarkempi ja suuritöisempi ihmis(mies)piirros, vaikkapa jostakin julkkiksesta. Mutta kenestä? Saa ehdotella! 

lauantai 8. syyskuuta 2012

#12 - valokuvaus


Kiireiltään Murre ei ole ehtinyt taiteilemaan muutamaan päivään (pahoittelut tilaustöiden odottelijoille!) ja blogi huutaa tyhjyyttään, joten vuorossa tällä kertaa valokuvauspostaus. Varoitus hitaamman netin käyttäjille: postaus sisältää paljon isokokoisia kuvia, toivottavasti eivät lataa liian hitaasti. 


Muun taiteen ohella myös valokuvaus on todella rakas harrastus, omalla tavallaan sen "helppouden" ja "nopeuden" vuoksi. Helpolla ja nopealla tarkoitan lähinnä sitä, että sen, minkä näkee ikuistamiseen ei mene kuin hetki - toisin kuin jos hommaan lähtisi kynien ja pensseleiden voimin. En kuitenkaan vähättele ollenkaan sitä, kuinka paljon hyvän valokuvan ottaminen vaatii, siihen minun taidoillani ei todellakaan ole varaa.


Harmillisesti oma kuvauskalustotilanne on melko heikonlainen. Kamat ovat olleet niin kovassa käytössä, että rupeavat jo leviämään käsiin.

Runkona toimii vanha, rakas ja uskollinen Nikon d40. Putkina: 
Nikkorin 55-200mm f/4-5.6G (automaattitarkennus rikki...)
NIkkorin 18-55 kitti (tässäkin vähän jo häikkää tarkennuksessa)
Nikkorin jokin ikivanha, filmijärjestelmän kiinteä 85mm, f/1.8 mistä tykkään vaikka pelkällä manuaalitarkennuksella tälläkin joutuu kuvaamaan - niin vanha ettei automaattia löydy! Olisikohan tämä jostain 70-luvun tienoilta? Lainaputki siskon miesystävän isältä. 

Sekalaista materiaalia vuosien varsilta:















Tykkään kuvaamisesta mustavalkoisena ja seepiana, hieman vanhempi leima kuvissa on nam.














Murre kuittaa, toivoo kommentointia ja tarttuu vihdoinkin kyniin!