tiistai 14. elokuuta 2012

#9 - Kirppukasa



Tilaustyö, jonka tekemisestä oikeasti voin sanoa nauttineeni joka sekunti! Ainoat ohjeistukset kuvaa varten oli, että se sisältäisi rakennekuvan poniruunasta, mahdollisimman erikoisen näköisestä tietenkin. Lisäksi toivetyylinä oli pieni sarjakuvamaisuus, mikä oli mukavaa vaihtelua sekin. Lopputuloksestakin tykkään, vaikkei se ihan perinteisimpää minua olekkaan. Harvoin tulee jätettyä linejä, tai varsinkaan lihasten apuviivoja näkyviin. 

Aikaa kului noin kolmisen tuntia. Työvälineinä toimivat jälleen rakas ja tuttu Paint Tool SAI sekä Wacom Bamboo Fun Pen&Touch.  


Ohessa piirroksen linet, joita voi halutessaan käyttää väritystä harjoitellessa. Julkaisu luvatta kuitenkin kielletty, kysymällä kuitenkin joissain tapauksissa mahdollista. Mielelläni haluaisin myöskin nähdä aikaansaannoksesi!

Lisää harjoituslinejä löytyy mm. DeviantARTista, mutta muistathan kuitenkin aina lukaista käyttöohjeet kuvan tiedoista! DeviantArt on muutenkin varsin hyvä sivusto tutustua toisten harratelijoiden (sekä myös ammattilaisten) töihin, varoitan kuitenkin ylihienojen töiden aiheuttamista masennuskohtauksista...! 

Muutama DeviantARTin käyttäjä, joiden työt ovat enemmänkin kuin tutustumisen arvoisia: 

Mikäli piirrostutoriaalit kiinnostavat, niin suosittelen etenkin EscyKanen galleriassa vierailua. 


torstai 9. elokuuta 2012

#8 - Arvonnassa tilauspiirros!


Vautsi, jo viisikymmentä(yksi) lukijaa. 
En blogia perustaessani odottanut monenkaan olevan kiinnostunut töistäni - varsinkaan näinkin pienen ajan kuluessa... Kiitos murut! ♥ Lupasin jo eräässä aikaisemmassa postauksessa järjestäväni pienet arpajaiset  kasvavan lukijajoukon kunniaksi - joten täältä pesee!

Säännöt ovat yksinkertaiset. Sinun tulee vain keksiä jokin kiva, kiinnostava piirros- tai postausidea jonka toivoisit jonain päivänä löytäväsi Kynänjäljistä, ja kommentoida se tämän postauksen alle! Lisäksi arvonta on ainoastaan rekisteröityneille blogini lukijoille, mutta sillä oletko uusi vai vanha lukija, ei ole väliä. Anonyymit eivät valitettavasti pääse mukaan arpajaisiin. Voittaja arvotaan täysin puoleettomasti arvontakoneella.

Palkinto ei sekään järin monimutkainen ole - lyijykynäpiirros esimerkiksi lempihevosestasi A3-kokoisena. Huomaathan että piirroksen aiheena voi olla vain ja ainoastaan yksi tai useampi hevonen, en piirrä ihmisiä tai esimerkiksi koiria, kissoja, marsuja... Tahdon nimittäin tekemieni tilaustöiden olevan kyllin hyviä, en ole vielä niin kokenut muiden aiheiden piirtämisessä luvatakseni töiden onnistumisen.


Aikaa osallistua 23.8.2012

Kertokaa mikäli unohdin jotakin todella oleellista! :D


#7 - Lyijykynin lomalta arkeen

Murre loikoili heinäkuun saamatta oikeastaan mitään aikaiseksi, joten blogin päivityskin hieman takkusi. Ja  vaikeahan se olisi päivitelläkkään ilman uutta materiaalia, joten suuren suuret pahoittelut laiskoittelustani! 
Nyt kuitenkin vuoden siirtyessä syksyä kohti koittaa paluu arkeen ja säännöllisempään elämään, jolloin saan (toivottavasti) jotakin myös aikaiseksi. Luvassa ainakin erilaisia kiemuratöitä - repusta löytyy monta uutta vihkoa puhtaan valkoisine sisäkansineen odottamassa tylsää oppituntia ja stabiloiden hyökkäystä. Yhden tälläisen ehdinkin jo psykologian tunnilla aloittaa. Jokin tuollainen hieman psykedeelisempi tussityö olisi kiva jonain päivänä toteuttaa hieman isommallakin pohjalla. :D


Mutta lienee vihdoinkin aika palata postauksen alkuperäiseen aiheeseen...


Iso haave olisi jonain päivänä osata piirtää realistisia sekä etenkin tunnistettavia ihmisiä. Paljon harjoitusta on siis edessä! Tällä kertaa (yrityksen) kohteeksi joutui ihana Riina. Murunen on tosin todellisuudessa huomattavasti nätimpi kuin mitä minun paperillani. 

Olen toisaalta tyytyväinen, toisaalta todellakaan en. Suurimman haasteen aiheutti Riinapiinan söpö nenä sekä suu. Niin noh - ihmisten suiden piirtäminen on aina ollutkin vaikeaa minulle. Se on kuitenkin varmaa, että piirroksen laatu kärsi todella pahasti ottaessani kuvan, skanneriin kun ei A3 mahtunut. Riinan piirrosnaamaan ilmestyi ihan uusia varjoja jotka alkuperäisessä työssä eivät olleet ollenkaan noin näkyvillä, sekä samaten myös tiettyjä yksityiskohtia katosi roppakaupalla...

Aikaa piirrokseen kului muutaman House M.D.:n  verran, eli ~3h. Faktahan on, että pystyn keskittymään töihin parhaiten katsellessani samalla elokuvia, sarjoja tai vaikkapa lukien kirjaa. Ihan mitä vain, kunhan voin tuskastuessani keskittyä hetkeksi johonkin muuhun kuin kynään ja paperiin, muuten syntyisi vain turhan paljon paperijätettä. Digitöitä tehdessä joudun lähinnä tyytymään pelkkään musiikkiin, sillä VLC player ja Paint tool SAI ei mahdu näytölle samanaikaisesti. Tarkoituksena olisikin hankkia tähän rinnalle myös toinen näyttö, hankintaprosessi tosin jäissä siihen saakka kunnes kieriskelen rahassa. Eiku...



PS. Arvontaa seuraavassa postauksessa, joten kannattaa pysytellä mukana! ;)

maanantai 9. heinäkuuta 2012

#6 -The versatile blogger award + keskeneräisyyksiä

Isosiskot Lainakengissä -blogista heittivät mua kyseisellä palkinnolla, kiitos siitä heille. ♥ Vaikkakaan varsinkaan näin alkutaipaleella en voi blogiani järin monipuoliseksi kehua. 


1. Nominate 15 fellow bloggers.
Mä nyt hieman laiskottelen ja nimeän vain kuusi blogia, johtuen jo ihan siitä että en seuraa aktiivisesti montaakaan.



2. Inform the bloggers of their nominations.
3. Share 7 random facts about yourself.
4. Thank the blogger who nominated you.
5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.


Fakta numero 1: 
Olen jonkinlainen on/off erakko, toisaalta tosi seurallinen ja porukassa viihtyvä, mutta toisaalta tykkään paljon olla ihan yksikseen ja omassa rauhassa kynien, kirjojen tai tietokoneen kanssa.

2. Suurin paheeni on kynsien pureskelu, siitä ei vain pääse eroon. Tästä syystä mulla yleensä onkin Nannan tekemät rakennekynnet, jotka pitää kädet siistimmän näköisenä. Terkkuja siukulle, pyörtyisit varmaan jos näkisit miltä mun kynnet näyttää tällä hetkellä...

3. Piirrosten/maalausten loppuun asti tekeminen on mulle äärettömän vaikeaa, turhaudun mikäli jokin ei mene niin kuin haluaisin. Lopulta kuvat vain jää pyörimään, kuten nämä pari tämän postauksen lopusta löytyvää. 

4. Inhoan yli kaiken liiallista pinnallisuutta ja ulkonäkökeskeisyyttä. Loistavana esimerkkinä toimii höttönetin foorumin yleinen keskustelu -osio: mitä laihempi sen parempi, tyttö on automaattisesti läski jos painaa yli 60 kilogrammaa ja "rumat" eivät voi seurustella - hieman kärjistetysti sanoen tosin. Joskus ihan oikeasti järkyttyy kun lueskelee toisten kirjoituksia tai kuuntelee ihmisten puhetta kaupungilla. Ei siinä, osaan itsekkin olla aikamoinen prinsessa toisinaan, mutta rajansa kaikella. 

5. Paha möläytyssyndrooma. Suusta pääsee väärä asia, väärään aikaa ja väärällä volyymillä ennen kuin aivot tajuaa että kaikkea ei pidä päästää pääkopan ulkopuolelle... Pahaa en kuitenkaan möläytyksilläni tarkoita, enkä useimmiten edes tarkoita sitä mitä sanon, se vain lipsahtaa väärin muotoiltuna ja saattaa siksi kuulostaa ilkeältä tai töykeältä.

6. Mä olen todella taitava liikkumaan isossa ihmismassassa, vaikka ne melko ahistavia paikkoja ovatkin. Pääsen liikkumaan ja soluttautumaan todellla nopeasti, hetken päästä huomaankin kavereiden jääneen vahingossa jälkeen (jälkeenjääneitä ne ovatkin, heh, pilvi etenkin) ja kadonneen ihmisvilinään. En töni tai mitään, mutta jotenkin löydän ne välit mistä puikkelehtia, vaikken järin pienikään ole.

7. Näiden faktojen keksiminen oli niin vaikeaa, että jouduin pyytämään eräältä kaveriltani apua. Vastauksena sain pitkän litanjan ehdotuksia: "Olen nössykkä, itken eläinvideoille, miehet ovat perseestä ja turhia sekä olen aina myöhässä. Oon kauhee ihkuli! xD
Nyt ollaan kyllä totuuksien äärillä! :D


EDIT// fakta nro 8 - parhaan kaverin ja tukipilarin ja sielunkumppanin nimi on Riina. (Murunen, sä voit ottaa nyt sen haulikon pois mun takaraivolta...)



Ja lopuksi jottei postauksesta tule liian off topick blogin aiheeseen nähden: kaksi piirrosta, tai no, paremminkin niiden vaihetta joita parhaillani työstän. Piirroksista tulee todennäköisesti omat postauksensakkin, kunhan saan urakoitua ne valmiiksi asti...