Vautsi, jo viisikymmentä(yksi) lukijaa.
En blogia perustaessani odottanut monenkaan olevan kiinnostunut töistäni - varsinkaan näinkin pienen ajan kuluessa... Kiitos murut! ♥ Lupasin jo eräässä aikaisemmassa postauksessa järjestäväni pienet arpajaiset kasvavan lukijajoukon kunniaksi - joten täältä pesee!
Säännöt ovat yksinkertaiset. Sinun tulee vain keksiä jokin kiva, kiinnostava piirros- tai postausidea jonka toivoisit jonain päivänä löytäväsi Kynänjäljistä, ja kommentoida se tämän postauksen alle! Lisäksi arvonta on ainoastaan rekisteröityneille blogini lukijoille, mutta sillä oletko uusi vai vanha lukija, ei ole väliä. Anonyymit eivät valitettavasti pääse mukaan arpajaisiin. Voittaja arvotaan täysin puoleettomasti arvontakoneella.
Palkinto ei sekään järin monimutkainen ole - lyijykynäpiirros esimerkiksi lempihevosestasi A3-kokoisena. Huomaathan että piirroksen aiheena voi olla vain ja ainoastaan yksi tai useampi hevonen, en piirrä ihmisiä tai esimerkiksi koiria, kissoja, marsuja... Tahdon nimittäin tekemieni tilaustöiden olevan kyllin hyviä, en ole vielä niin kokenut muiden aiheiden piirtämisessä luvatakseni töiden onnistumisen.
Aikaa osallistua 23.8.2012
Kertokaa mikäli unohdin jotakin todella oleellista! :D
Pegasos metsän keskellä, pienen lammen vieressä jossa on vaaleanpunaisia,-sinisiä lumpeita (:
VastaaPoistaPieniä keijujakin/sudenkorentoja lentelemään :3
rentona, pää alhaalla ravaileva ruunikko läsipäinen ja sukkajalkainen hevonen, jolla selässä ratsastaja rennoissa ei ns. normaali ratsastuisvaatteissa, ja hevosella kaulassa cordeo (kaulanaru)
VastaaPoistaei muita varusteita :--)
Tykkäisin postauksesta jossa olisi vaihe vaiheelta kuvina + kattavana selityksenä mitä teet kuvan eri vaiheessa ja millä välineillä:)
VastaaPoistapieni, musta pörröinen shetlannin poni 'pussailemassa' ison hyvin hoidetun shiren kanssa pellolla missä kasvaa pitkää ruohoa
VastaaPoistapostausidea olis sellanen päivä sun kanssa:) siis tietysti piirtelyyn liittyvää:D
Semmonen kirjava intiaaniponi, jonka selässä on pikkunen intiaanityttö :3 Takana vois olla esim. tiipiitä(?) :D Ja semmonen postaus ois kiva missä kertoisit niinkö miten oot kehittyny piirtäjänä tässä ajan myötä :D
VastaaPoistaPostaus jossa selittäisit vaihevaiheelta miten piirrät esim. hevosen. Joko videona tai monina kuvina. (:
VastaaPoistaYlipäätänsä olisi mukava nähdä ns. videopostauksia siitä kuinka teet piirustuksesi.
Ja en nyt tiedä pitikös tähän laittaa s-postikin, mutta omani epuw@hotmail.fi
Tunteet. Maailman paras aihe mitä piirtää, haluaisin löytää täältä piirroksen, joka on piirretty tunteella ja sisältö on täyttä tunnetta. Ovatko ne sitten toisiaan rapsuttelevat hevoset, vai tietynlainen katse.. ;)
VastaaPoistaihana blogii ♥ liityn hetipaikalla lukijaksi :D
VastaaPoistaMahtavaa! ♥
Poista---
Kaikki vastanneet mukana arvonnassa. :)
piirros, joka on tehty ns. viistosti hevosen silmien tasolta, niin että, hevosesta (Esim. vuonoheppasta;)) näkyy vain vähän silmää, harjaa ja korvaa, ja se katsoo pitkälle eteenpäin. sivuilla olisi esim. hiekkatie, jonka ympärillä on synkkää metsää tai jotain muuta sellaista synkkää:D. Vähän edempänä olisi loiva alamäki suurelle todella valoisalle niitylle, täynnä kukkia, perhosia yms. kauniita asioita (-: Teoksen nimi voisi olla jokin, esimerkiksi "kuoleman jälkeen", jolloin piirrustuksessa hevonen on siis matkalla kohti taivasta ja "valoa".
VastaaPoistaJoo, et varmasti ymmärtänyt mitään koko selityksestä, mutta tommonen ois niin kiva! :D
semmonen musta ruotsinratsuponi tamma kirmaamassa auringon laskussa ( ihana tunnelma) ja sen harja kiiltää auringossa ja se vetää minkä jaloistaan pääsee ja sillee...
VastaaPoistaidea tuli mun vuokrahevosesta:')
Semmonen villihevoslauma, jonka johtaja-ori on semmosen kukkulan päällä vähän kauempana oikein uljaana, ja sen pitkä harja liehuu tuulessa. Se muu tamma on asettunu sen kukkulan alle levittätyneenä, ja osa napsii siitä maasta kuivia ruohotupsuja (kuva on siis preerialta) ja osalla on varsa vieressä näykkimässä ruohoo/imemässä maitoo.Sit kaks vähä isompaa varsaa leikkii siellä, se toinen ois just vaikka näykkäämässä sitä;) Sit se taivas on iha musta ja violetin sävynen,siel siis ukkostaa, ja siel orin takana on semmonen iiisoo salama, ja se ori seisoo sen eessä silleen;)Toivottavasti tajusit:)
VastaaPoistaJotku kaks hevosta hyppää toisia vasten pystyyn(: vaikka jotai isoja ja hienoja hevosia, esi friisiläisiä (: ja sitte joku suomenhevonen talvella vaikka jotain rekeä vetämässä. Ois kiva kans nähdä miten piirrät vaihe vaiheelta piirustukset :)
VastaaPoistaSulla on aivan ihana piirtotyyli! Itse olen graafisen suunnittelun ensimmäistä vuotta käymässä ja piirtelen myöskin. Itselläkin paint tool sai, nyt tiedän että ketä tulen häiritsemään kun ongelmia ilmenee tuon ohjelman kanssa ;)
VastaaPoistaPiirustusideaksi sirkusheppa! Vaaltavat sulat päässä, hienot koristeet ja ylväs ryhti, mieluiten myös kimo hevonen. Taustalle ei silti mitään sirkushälinöitä, vaan haasteeksi se että saat sen hepan näyttämään juuri sirkushepalta ilman että tausta auttaisi hevosen ''ammatin'' tunnistamisessa.
Postausideaksi minäkin ehdotan tuota vaihe vaiheelta piirrustuksen näyttämistä!
Ja laitan nyt vielä sähköpostini varmuuden vuoksi, jaanalainenm@gmail.com. Ja lukijana olen nimellä Jaana, kuvattomana. :)
Aivan ihana blogi, pakko liittyä nyt kun löysin. :)
VastaaPoistaPostausehdotus on tuo monien ehdottoma vaihe vaiheelta piirtäminen. Siitä olisi varmasti monille apua. Piirrosehdotukseksi kävisi pieni siro ponivarsa, joka hörisee pää alhaalla ja sen kuonon päällä kököttää perhonen. Se olisi söpöä. :)
Piirrosehtotukseksi tuli mieleeni suloinen varsa (vaikkapa pääkuva) jossa tämä nuuhkii kiinnostuneena/kummissaan perhosta tai muuta ötökkää.
VastaaPoistaPostausehdotuksena taas värityksen vaiheita. Enemmänkin miten teet ensin värityksen "pohjustuksen" sekä valot ja varjot. Miten toteutat terävät valot, miten ne teet ja millä. Pehmennätkö varjoja/väristystä jollain ja mikä on tähän kätevin väline.
Kiva blogi joten liityin lukijaksi (:
Kaikki mukana, ja vieläkin on reilusti aikaa osallistua!
VastaaPoistaIlmeisesti toivotuin on jonkinlainen walkkis ja selostus kuvan vaiheista, täytyykin laittaa sellainen suunnitteluun. :)
Tuto siitä miten piirrät. :) Ja sellainen kuva, jossa suokki vetää rekeä/on valjaissa ja kyntää/vetää puita, vanhahtava kuva tms. :D
VastaaPoistaJa olen Britta, ja sait juuri uudn nimettömän lukijan. ;)
Tähän ei voi muuta sanoa kuin että piirrät aivan sairaan makeesti!
VastaaPoistaLaitan postausehdotukseksi : Meri, vaaleansininen jossa laukkaava hevonen, väriltään musta ja lihaksikas. Auringonlaskua takana ja nauttiva hevonen.
Lukijaksi liitytty.
Sait uuden nimettömän lukijan: Taru, taru-h@live.fi :3
VastaaPoistaKiva aihe olisi joku aivan ihana iltametsälenkki, jossa heponen ja ihminen (ei varusteita tmv.) tai talvikuva kahdesta valjakkoshettiksestä tai welsh-A:sta.
Hmm... tai joku huumorikuva karkulaisponista :D ehdottomasti tuto!
Semmonen kehityspostaus :) Eli eri vuosilta piirrustustaidon kehittymistä olis kiva nähdä :)
VastaaPoista